2. elokuuta 2012

Kukkaisaa & marjaisaa


Neilikkaruusut on saapuneet kotiin! Ihastuin Sailan Pink Grootendorstiin niin kovin, että sellainen oli hankittava myös omaan pihaan. Kerrassaan kaunis ruusu, jonka kaveriksi otin myös tummemman pinkkiä versiota F.J. Grootendorstia.Siinä ne nyt nököttää vierekkäin, toivottavasti menestyvät ja kasvattavat kivan ja ison yhteispuskan. Nämä ruusut hain taimikaupasta oikeastaan vaikeimman kautta. Päätimme nimittäin lähteä kauppaan Adan kanssa kävellen. Matkaa ei ole kuin hitusen yli kilometri, mutta paluumatkalla turkasen painavia ruukkuja kantaessa, piikkien raapiessa reittä, vatsaa ja kylkeä, mietin kyllä pari kertaa että tässä kohtaa olisi ehkä kannattanut ottaa se auto alle, tai edes pyörä! Toisessa kädessä oli kassi, joka sisälsi kaksi isohkoa kaunopunahatturuukkua ja kaksi prinsessakakkaraa. Hyvin pääsimme kuitenkin lopulta kotiin, kaikki kivat kukkaset ja me höpsöt kävelijät.



Etupihan "koristekirsikassa" on näin komeat marjat! Eli se ei tosiaan taida mikään koristeversio ollakaan. Söpöjä ovat punaiset pallerot, mutta ah niin happamia. Vielä en ole keksinyt, mitä niille teen, kun ei niitä oikein paljaaltaankaan voi syödä. Lisäksi ne kypsyvät niin eri aikaan, että sadon kerääminen (tai lähinnä jo kypsien säilöntä) tuottaa päänvaivaa. Periaatteessa voisi vaikka nakata kypsiä sitä mukaa vaikkapa johonkin viinaan ja koittaa tehdä jotain liköörintapaista. Siis periaatteessa.



Kuukausimansikat on söpösiä ja makoisia. Puskat on tosi tuuheita ja sitä mukaa kun marjat kypsyy, pääsee ne heti parempiin suihin. Kuvan ottamisen jälkeen katosi tuokin yksilö melko pian...



Ja näitä yksilöitäkin pihalla riittää! Toistaiseksi ollaan syöty ihan tuollaisenaan tai esim. vaniljakastikkeen kanssa iltapalaksi. Ensi vuonna voisikin olla mukava istuttaa myös puutarhavadelmia, punaisia ja keltaisia. Nam.

4 kommenttia:

  1. Onpas teillä jo satokausi pitkällä. Meidän vatut eivät ole edes yrittäneet punertua vielä. Muutama raakile sentään on tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi kypsyi sitten ihan yhtäkkiä, aluksi luulin, että siihen menee ikuisuus. Muutama lämmin päivä, ja nopeasti punersivat. Paljon on vielä raakileitakin, satokausi jatkuu toivottavasti vielä pitkään!

      Poista
  2. Jee, ihanat Grootendorstit! Juuri viime viikolla kun kävin itini luona, ihailin heidän taloyhtiön pihalla juuri noita kahta ruusua sekaisin ihanana lyhyenä aidanteena. Todella ihana yhdistelmä!
    Noista hapankirsikoista on olemassa maailman helpoin ranskalainen piiras, clafoutis. Siihen tulee taikinaan aika paljon kananmunaa ja kirsikat laitetaan siihen kokonaisina, jotta kivistäkin tulee makua - ne sitten sulokkaasti syljeskellään syödessä pois. Googlesta löytyy näköjään englanninkielisiäkin reseptejä jos ranska ei luonnistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, kiitos vinkistä! Pitääpä googletella ja kokeilla! Kirsikat olis nyt ihan tosi kypsiä, just sopivia piirakkaan nakattavaksi :)

      Poista

Kiitos ilahduttavasta kommentistasi!