8. heinäkuuta 2012
Kasvaa, kasvaa!
Kasvimaalaatikoissa kasvaa vihannekset kohisten! Herneille laitoin pikaviritelmänä kasvutuet verkkoaidanpätkistä ja kanukanoksista. Yritin etsiskellä rautalankaa sitomiseen, mutta kun ei heti löytynyt niin kiinnitin verkot sitten vähän paksummalla. Hih, rouheempihan se noin on ;) Eipä nuo tuet muutenkaan kovin sotilaallisen suorat ole, mutta ajanevat asiansa vinoinakin.
Taka-alalla näkyy pottuja, jotka tosin ovat suunnilleen nuppineulan pään kokoisia. Odotellaan kukintaa, jospa ne sitten olisi edes sormenpään kokoisia...
Mehukkaat retiisit vaan kasvaa ja kasvaa. Hyviä ovat, vaikka niiden hapokkuus ei kovin mukavaa vatsalle olekaan.
Rucolaa pursuaa oikein kunnolla, salaatit meinaa jäädä ihan jalkoihin. Punertavat taimenlehtisalaatit on oikein hyviä ja helppo kerätä verrattuna tuohon perusmalliin, joka kasvaa kovin tiheästi. Etualalla törröttää kääpiösamettikukan alkuja, kukkisivatpa pian!
Herne kyllä kukkii pian. Saiskohan loppukuusta jo satoa?
Ihanat pionit kukkivat myös, oi onnea ja autuutta. Kävin tänään hakemassa lähitaimikaupasta kolme uutta Pionien kodin tainta, tällä kertaa kerrottuja versioita ja istutin ne etupihalle. Toivon kovasti, että ne kukkivat ensi kesänä tosi tosi runsaasti!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos ilahduttavasta kommentistasi!