Karkurin paluu

Torstai-iltana Elli aiheutti meille suuren paniikin karkamaalla raollaan olevasta ikkunasta. Aukko ei ollut varmaan kymmentä senttiä, mutta siitä hän vaan ujuttautui: Ikkunalaudan siitepölyssä oli pienet tassunjäljet todisteena.

Huhuiltiin ja etsittiin lähimetsästä aidan takaa, mutta vilaustakaan emme kissasta nähneet. Ilta oli todella kamala ja omaa huolta ja surua säesti lasten suuri hätä. Aika monet kauhukuvat ehti illan ja yön aikana mielessä käydä ja kun aamullakaan ei Elliä näkynyt, huoli kasvoi entisestään.

Perjantaina aamupäivällä meidän ollessa koulussa ja töissä saimme apuvoimiksi etsintään kolme kappaletta isovanhempia. He eivät ehtineet kauaa takapihalla huhuilla, kun Elli kurkkikin portin takaa. Kylläpä oli mukava saada tämä uutinen töihin! Kaikessa hässäkässä puhelin oli tietysti jäänyt kotiin, joten sain mieheltä viestin sähköpostiin. Mikä helpotus :)

Metsäntuoksuinen, mutta ihan puhdas ja vahingoittumaton karkulainen käytti koko perjantain nukkumiseen. Luulen, että se oli koko ajan jossain ihan lähellä, mutta ei vaan halunnut tulla löydetyksi. Mutta aiheutti tämä tempaus kuitenkin valtavan suuren huolen! Enää emme jätä ikkunoita auki muuten kuin ihan parin sentin aukolle.