11. maaliskuuta 2012
Tilkku-Elli
Jälleen on viikonloppu vierähtänyt tilkkuilun merkeissä. Lattiatyyny on jo siinä vaiheessa, että seuraavaksi pääsen kokoamaan valmiista paloista rungon, jonka voi täyttää styroksipalleroilla. Toivottavasti 104 litraa riittää ;)
Olen monesti maininnut, että mitä vaan tässä talossa tehdäänkin, on Elli aina mukana kaverina. Kankaat ja varsinkin vanulevyllä vuoratut sellaiset ovat erityisesti hänen mieleensä. Yläkuvassa Elli on sujauttanut itsensä lattiatyynyn sivusuikaleen alle. Näyttää varsin hauskalta paikalta, myönnetään.
Sohvan päällistä ommellessani suuri pulma oli suikaleiden päällä löhöävä kissaneiti. Olin numeroinut kunkin suikaleen, jotta palat säilyisivät varmuudella tietyssä asetelmassa ja hyvin usein olikin siirrettävä kissa jotta pääsi ompelemaan pitkiä sivuja. Tuntuihan se toki tärkeältä, että joku piti sukaleista noin hyvää huolta!
Ja päälliosa on valmis! Heitin sen sohvalle malliksi (leveyttä piisaa, mutta syvyyssuunnassa suikaleita lisättävä) ja oitis sen päälle pomppasi Elli. ´Ai taasko pääsen kuvaan, kivaa!!´
Elli on myös kova tyttö siivoamaan keittiön lavuaaria. Mitä lie sulotuoksuja viemäristä kantautuukaan, on parempi että koko allas käydään huolella läpi. Vimmattua kaapimista on hyvin hupaisa katsella, mitäköhän tuolla pääkopassa oikeasti liikkuu...? Hei hassu, ei siitä posliinipinnasta mitään irtoa!
Takan päällä edelleen lojuvia kankaita en ole hennonnut vielä siirtää kaappiin, sillä ne on vaan niin hyviä nukkuma-alustoja jonkun mielestä. Täytynee kehitellä erikseen joku tyynyn tapainen, levyvanulla täytetty lärpäke, jonka päällä hänen yhäisyytensä voisi jatkossa lekotella.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ilman muuta oma alustalärpäke työn alle ja heti ennen kuin jatkat näiden toisarvoisten projektien kanssa ;-) (ihana sohvanpäällinen!!)
VastaaPoistaEllillä näyttää olevan tosi kauniit meripihkan väriset silmät. Ihana tyttö!
Ransu ja Musti lähettävät kurnaukset ♥
Elli kiittää terveisistä :) Silmien väriä ihailimme mekin alusta asti, kun Ellin ekaa kertaa tapasimme. Jännitettiin vähän, että muuttuuko väri vihertäväksi iän myötä, mutta ei ole muuttunut eikä varmaan enää muutukaan. Ikää hänellä on nyt 10 kk.
PoistaLärpäkkeen ompelu toteutunee tällä viikolla!
Oijoijoi miten ihana tilkkupäällinen! Niin kauniit värit. Tilkkuhommat vaativat niin paljon viitseliäisyyttä, saat kaiken ihailuni!
VastaaPoistaKiitos Susanna :) Toivottavasti viitseliäisyys jatkuu noiden töiden loppuun asti ja maltan olla kiirehtimättä...
PoistaIhana Elli! Niin kauniskuvioinen kisunen. Ja peitto on oikea herrrrkku.
VastaaPoistaThanks :)
Poista