8. helmikuuta 2009

Keväistä Tildaa


Tilasin uuden Tildan kevät -kirjan Bookplussasta ja se saapui muutama päivä sitten. Nämä ompelukset valmistui tänään vähän ennen kuin lähdettiin kummitytön 12-vuotissynttäreille. Mieleiset lahjat oli ja näitä oli myös suhteellisen hauska tehdä.
Kassi oli helppo ja selkeä, paitsi että ohjeessa ei pyydetty täyttämään kahvoja. Kirjan kuvista näin, että ne on selkeästi pulleat, niinpä tungin ne vanua täyteen. Ihan kivat tuli, ainakin lituskat täyttämättömät kahvat olis ollu aika juntin näköiset.



Tämä pupu sen sijaan aiheutti vähän harmia... Materiaalina vartalossa siis froteepyyhe, joka osoittautui lähes mahdottomaksi kääntää! Vartalo oli suuren kokonsa vuoksi ok, mutta jalat, kädet ja korvat olikin yhtä tuskaa. Käytössä oli kukkakeppi, sakset, kynnet (nyt kipeät sormenpäät) ja pinsetit, jotka tietysti aiheutti myös pientä tuhoa froteeta repimällä.
Tästä kokemuksesta viisastuneena teen seuraavat puput joko kokoa isompana tai jostain sileämmästä materiaalista! Ohjeessa huvitti se, ettei käsivarsia neuvottu missään vaiheessa ompelemaan kiinni vartaloon. Sovelsin sitten rohkeasti itse ja ompelin ne vartalon kummallekin puolelle, heh...
Kävin eilen Sinooperissa tutkailemassa uusia Tilda-kankaita. Pettymys oli suuri, kun kuosit ja värit oli mielestäni jokseenkin tylsiä. Luulin löytäväni sieltä Tildan kevät -kirjan hempeitä pastilleja, oransseja ja keltaisia ruutuja jne. Suuntasin sitten Eurokankaaseen, josta sain ihan kivoja kankaita, vaikka oranssia ruutua ei sielläkään ollut, mutta ihan kivoja kellertäviä. Niistä tulee varmaan kivat pääsiäis-ankat ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ilahduttavasta kommentistasi!