Kakkuna oli kaverisynttäreillä jäätelöä, joka oli akvaarioksi naamioitu. Kerma on värjätty sinisellä elintarvikevärillä ja vikaksi vielä roiskittu marsipaanikoristeiden sekaan vihreää koristelugeeliä (rumasti kyllä, tuli kiire...) Mutta hyvää oli!
22. tammikuuta 2009
Kalajuttuja
Vielä vähän synttärijuttuja ;) Alla olevan ongintakankaan ompelin ja väkertelin joitakin vuosia sitten hetken päähänpistosta. Siniset kankaat minulle lahjoitti anoppi (sillä minun varastoistahan ei sinistä löydy...) ja häneltä myös yläreunan tummansininen paljettinauha ja aaltoja kuvastava helminauha. Kalojen evät ja levien höytyvät ovat hieman ryppyiset, sillä peittoa pitää tietysti säilyttää taiteltuna. Kaksi kertaa vuodessa sen onneksi saa ottaa esille! Tosin poika haluaa nykyään aarteenetsintää onginnan sijaan, mutta tänäkin vuonna kangas sai olla koristeena esillä kun synttäreiden teema oli kalat.

Kakkuna oli kaverisynttäreillä jäätelöä, joka oli akvaarioksi naamioitu. Kerma on värjätty sinisellä elintarvikevärillä ja vikaksi vielä roiskittu marsipaanikoristeiden sekaan vihreää koristelugeeliä (rumasti kyllä, tuli kiire...) Mutta hyvää oli!
Kakkuna oli kaverisynttäreillä jäätelöä, joka oli akvaarioksi naamioitu. Kerma on värjätty sinisellä elintarvikevärillä ja vikaksi vielä roiskittu marsipaanikoristeiden sekaan vihreää koristelugeeliä (rumasti kyllä, tuli kiire...) Mutta hyvää oli!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos ilahduttavasta kommentistasi!